sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Operaatio haukku!

Minua on pitkään ahdistanut ajatus tuosta haun rullailmauksesta. Jokaisessa treenissä rullan tuonti on mennyt vähän niin ja näin. Ilmaisun huonot treenit ovat myös vieneet motivaatiota talven rauniotreenien suhteen, koska kokoajan on tuntunut, että junnaamme vain paikallamme. Samaan aikaan, kun olen paininut näiden ajatusten kanssa, Freya on jonkun verran ruvennut haukkumaan esim. kaukana olevia "epäilyttäviä" kohteita. Niinpä viime sunnuntaina ennen rauniotreenejä ajattelin, että jospa se tyttö kuitenkin haukkuisi.

Otin namin käteen ja toistin Freyalle käskyä "sano" ja yllytin haukkumaan. Tässä meni aika kauan aikaa, ennen kuin Freyan kärsivällisyys meni siihen pisteeseen, että tuo lopulta haukahti - ja samantien annoin kinkkua palkaksi. Tämän jälkeen tyttö äkkäsi homman ja rupesi tekemään yksittäisiä haukahduksia käskystä. Alkuun näki korvien asennostakin, että Freya vähän epäröi "onkohan tää haukku nyt ihan okei", mutta yritin kovasti rohkaista Freyaa.

 Lopulta edistyimme siihen, että Freya haukahti treeneissä Rami-koutsille ihan useaan otteeseen. Ja siitäkös minä innostuin! Freyan haukkuminen toi ihan käsittämätöntä intoa ja motivaatiota minulle. Nyt olemme pienissä erissä muutaman kerran vahvistaneet haukkua. Enää yksi haukahdus ei riitä vaan asteittain vaadin Freyalta vähän enemmän. Tuo tyttö on luonteeltaan sen verran täpäkkä ja kuumenee niin nopeasti, että kunhan Freya oppii yhdistämään haukun maalimieheen, niin kyllä se haukkuminen sieltä tulee. Onneksi mennään jo maaliskuuta. Kunhan lumet sulaa niin tätä kaksikkoa näkee kyllä hakumetsällä!

Nyt 10.3 eli viikko haukkumisen opettamisesta, olemme edistyneet siinä määrin, että tänään Freya ilmaisi molemmat maalimiehet haukkumalla. Oli kyllä aikamoinen voittajafiilis! Otimme tänään ison ison edistysaskeleen ilmaisun suhteen! Eikä Freyan haukku tullut enää epäröiden vaan tuo räksytti ja komensi innoissaan maalimiehen löydettyään. WIHUUUU!

Illalla meitä odottaa vielä tokotreenit... ;)


"kurre"



2 kommenttia:

  1. Hyvä Freya!
    Mä olen yrittänyt Myylle opettaa tuota orava-temppua, mutta ei se kyllä ymmärrä sitä millään... Olen jo luovuttanut!

    VastaaPoista
  2. Älä luovuta :) Freya ei nimittäin meinannut oppia tuota millään. Sitten laitoin Freyan tekemään tempun seinää vasten, koska sen oli siten helpompi löytää tasapaino. Ja sitten se oppi löytämään tasapainon ilman tukea ja vihdoin kurre-temppu onnistui!

    VastaaPoista