lauantai 18. elokuuta 2012

Freyalla on nyt ollut muutama hiljaisempi päivä, kun olemme olleet samaan aikaan töissä. Olen aina jättänyt Freyalle puuhapallon ja kalvamisluun ja näin olemme onnistuneet välttämään suurimmat tuhotyöt. Kissan kanssa Freya painii jos ei muuta ohjelmaa ole tarjolla ja on nuo kaksi kyllä aika hulvaton parivaljakko. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkä on turha puuttua elukoiden keskinäisiin "kahnauksiin". Olisi turhaa kieltää Freyaa kissan jahtaamisesta, kun kissa ihan itse menee härnäämään.

Meidän katti kattinen eli Neera, joka tulee aina aamuisin ja iltaisin mukaan lenkille.


Eilen illalla kävimme Pitkäkosken pelloilla kävelemässä ja Freya nautti silmin nähden vapaana juoksentelusta. Olipas muuten aika mieletöntä olla kävelemässä ilta kymmenen aikaa tuolla metsässä, kun kaikki metsän äänet erottuvat ihan eri tavoin.



Iltausva pellon laidalla





   


 Freya on muuten alkanut vahtimaan, mikä ei välttämättä ole hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen. Eilen illallakin tyttö seisoi aika tomerana ja ilmoitti kaikista uusista (mm.telkän ja sorsien) äänistä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amazeme February Stars "Freya"