torstai 13. joulukuuta 2012

Nyt puri meitä tokokärpänen!

Sen verran ollaan fiiliksissä viime tokotreeneistä. Uusi tokovalmennus nostaa kyllä omaa motivaatiota ja uskoa tekemiseen!

Viime tunnin teemana oli etäpalkka. Kuppiin laitettiin nameja ja sen jälkeen kupin ympärillä tehtiin erilaisia tehtäviä. Palkka tuli pelkästään luvalla kupista, ei kertaakaan kädestä. Kaikki meni jokseenkin hienosti, kunnes kouluttajan tekemät häiriöharjoitukset olivat Freyalle liikaa ja seuraamisessa ja pujottelussa kuppien ympäri me oltiin suorastaan surkeita. Freya ei malttanut pitää katsekontaktia seuratessa vaan Tiina oli paljon mielenkiintoisempi vinkuleluineen ja herkkunameineen.Tunnin haastavuus lisäsi omaa intoani harjoitteluun. Tiedän, että tulemme kehittymään uuden ryhmämme opeissa!:) Tunnin lopuksi laitettiin kolme koiraa riviin ja otettiin minuutin paikkamakuu ja sen jälkeen toinen minuutin paikallaolo istuen. Maassa Freya jaksoi upeasti häiriöistä huolimatta, mutta istuma-asennossa keskittyminen alkoi jo herpaantua. Saimme kuitenkin positiivista palautetta! Olimme hyviä ensikertalaisiksi näillä tunneilla.

Aikaisemmat tokotunnin ovat olleet aika lällyjä Freyalle, eikä tyttö ole ollut moksiskaan tunnin jälkeen. Nyt voin sanoa, että meillä oli väsynyt pentu talossa ja Freya nukkui sikeää unta koko loppuillan. Freyalle ulkoilmatreenit ovat myös paljon vaativampia kuin sisällä. Freya sopeutuu hyvin uusiin halleihin ja ympäristöihin, mutta ulkona on niin paljon kaikkea virikettä, seurattavaa ja hajuja, että välillä keskittyminen näyttäisi olevan pennulle aika haasteellista. ;D

Puhuin kouluttajan kanssa myös meidän haasteista luoksetulon kanssa, koska  Freyasta on tullut oikea sika tällä osa-alueella. Luoksetulo vapaana on mennyt niin lujaa takapakkia, että en oikein uskalla pitää Freyaa vapaana tällä hetkellä. Kouluttaja arvioi, että hankaluus voi johtua alkavista juoksuista, sillä Freya merkkaili kesken tokotuntiakin maassa olevia hajuja. Ei siis hätää, sillä on vaan pää sekaisin niinkuin kaikilla naisilla noihin aikoihin! Luulenpa, että käyn ostamassa Freyalle liinan ja alamme sillä vahvistamaan luoksetuloharjoituksia.

Seuraavana aamuna tein Freyan ruokailun yhteydessä meidän kotiläksyjä. Etäpalkka on kyllä hyvä harjoite, sillä tässä meillä riittää tekemistä! Saas nähdä kuinka paljon pystymme viikossa kehittymään:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti