keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Motivoiva päivä!

Viime sunnuntai tarkoitti Freyalle jälleen ohjelmaa koko päiväksi! Aamulla oli rauniot ja Freya oli jälleen loistava ja toiminnallinen oma itsensä. Tällä kertaa treeneissä ammuttiin kaksi laukausta starttipyssyllä radan aikana, mikä toi vähän ekstraa harjoitukseen. Ensimmäisen laukauksen aikana Freya käänsi katseensa hölmistyneenä minuun, kuin kysyen, että "mitä sä oikein touhuat?". Freya  jatkoi kuitenkin saman tien treeniä eikä laukaus vaikuttanut työskentelyyn millään tavalla. Toisesta laukauksesta Freya ei välittänyt mitään. Vaikuttaa siis oikein lupaavalta tämän rohkean pikku tyttösen kanssa! :)

Radan jälkeen Freya pääsi leikkimään Atin ja Torstin kanssa, mutta kyllä niistä näkee, ettei leikki ollut enää millään tavalla pentumaista!  Näin mamman silmin Torsti oli kiinnostunut ihan Freyan väärästä päästä.

Treenin jälkeen vierailimme vielä isällämme jossa Freyan riehuminen jatkui. Lopulta Freya kerkesi levätä vain 1,5h ennen tokotreeniä! Tokossa olimme ensin omatoimisilla rasteilla, joihin kuului koirien pelilautoja, rauhoitusmatto sekä muita aivotyöskentelyjuttuja. Rastien jälkeen oli puolen tunnin "painekattilaosuus" eli ohjattu treeni koiraringissä. Aina koiran mokatessa joutui rangaistukseksi takaisin omatoimirasteille. Ja niinhän me marssimme jo ensimmäisessä paikallaoloharjoituksessa kohti jäähyrasteja! Sitten päätin, että NYT me pysytään ringissä ja Freya taisi ymmärtää, että mamma on tosissaan! Pysyimme koko loppuajan mukana ringissä ilman yhtäkään jäähyä! :) Ohjaajakin vähän kuittaili, että olisi odottanut meidän olleen enemmän sakkokierroksilla ;)

Ensimmäistä kertaa tokotunti oli raskas minullekin! Työskentelimme Freyan kanssa paljon intensiivisemmin ja vaikka päivän ohjelma rauhoittikin Freyaa tokoon, silti pohdin olenko päästänyt itseni liian helpolla edellisillä tunneilla. Tiukka keskittyminen pisti Freyankin tsemppaamaan! :)


1 kommentti:

  1. Haastetta pukkaa! :)
    http://iitunova.blogspot.fi/2013/02/youve-been-served.html

    VastaaPoista