tiistai 6. elokuuta 2013

Kuulumisia


Nyt on hyvä aika herätellä taas blogia hiljaiselosta ja käydä pientä tilannekatsausta meidän puuhailuista.

20-21.7 vierähti Somerolla, Amazemen paimennuspäivän merkeissä, mikä oli aivan mahtava viikonloppu! Hyypereistä mukana oli Myy, Lova, Nova ja Freya. Täytyy kyllä sanoa, että mitä enemmän käy paimentamassa, sitä enemmän lajiin syttyy. Näiden muutamien paimennuskertojen aikana Freyassa on tapahtunut huimaa kehitystä. Kyllä meidän ohjelmaan taitaa tulla lisää ylläpitäviä harjoituksia tämän lajin suhteen...

paimennuskuvat Jonna Manninen
 


Paimennusleirin jälkeen maanantaina kävimme luustokuvissa Malmilla, eläinlääkäri Apexissa. Kuvautin lonkat, kyynäreet, polvet ja olat. Eläinlääkäri ei antanut minulle suoraa arviota Freyan lonkista, mutta sanoi kuvien olevan oikein siistit ja kuvien perusteella lonkat näyttävät oikein käyttökelpoisilta. Samoin kyynäreet. Kaikki pitäisi siis olla kunnossa. Noh, kohta pitäisi Kennelliiton lausunnon tulla niin saa tietää, että mitä ne käyttökelpoiset todella tarkoittaa. Vielä pitää jännittää hetki.

 Muuten olen antanut tytön levätä, sillä pienen bc tytön elämä on ollut aikamoista haipakkaa kaiken muuttohässäkän ja treenileirien keskellä. Olen nyt muutaman viikon antanut Freyan rauhassa sopeutua uuteen kotiin ja ympäristöön. Paimennusviikonlopun jälkeen olemme käyneet muutamissa hakutreeneissä ja hioneet tokon alo-liiikkeitä itsenäisesti pienissä erissä. Olemme käyneet myös paljon uimassa, nähneet koirakavereita juosseet paljon metsässä vapaana ja muutenkin puuhailleet kaikkea millä olen pyrkinyt rentouttamaan Freyaa ja lataamaan tytön akkuja. Nyt olisi sitten aika alkaa viritellä tyttöä taas tositoimiin...

elämästä naatiskelua


Meillä on varattu paikka tokokisoihin 25.8. Kyseessä on siis Hakunilan Seudun Koiraharrastajien eli HSKH:n seuramestaruuskoe ja olemme ilmoittautuneet ALO-luokkaan. Koe suoritetaan ulkona, hiekkakentällä.

Olen tehnyt Freyalle aika vaihtelevia tokotreenejä ja treenannut hyvin pienissä erissä noin 15min kerrallaan. Palkka on ollut hyvin vaihteleva. Välillä paljon palkkaa, välillä useampia liikkeitä ja vasta sitten palkka. On namia ja välillä lelua. Olen yrittänyt tehdä Freyalle tokosta mahdollisimman yllätyksellistä ja iloista, sillä minua hieman häiritsee Freyan "viettitaso" liikkeitä tehdessä.

Kyse ei ole siitä, etteikö Freya osaisi liikkeitä! Alo-liikkeitä on hinkattu niin paljon, että alan itsekin jo kyllästyä siihen. Lähinnä minulla on epämiellyttävä jännitys siitä kestääkö Freyan motivaatio kokeen läpi, kun tyttö huomaa, että palkkaa ei tulekkaan. Minun tekisi mieli treenata ja treenata tuota kestoa ja palkan vaihtelevuutta, mutta järki kolkuttaa koko ajan, että on tärkeintä, että Freya kokee tokon hauskana ja siksi pitää malttaa. Yleisesti ottaen olen ehkä treenannut tokoa Freyan kanssa liian "passiivisella mielentilalla" ja liikkeistä on palkattu paljon ruokapalkalla. Tällä olen tiedostamatta sitä itse, todennäköisesti laskenut Freyan viretasoa tokoilussa.Esimerkiksi rally-toko likkeissä Freya on täpäkkä, mutta tokoliikkeissä Freysta tulee jotenkin virallinen. Toisaalta lelulla olen saanut Freyalle paljon intoa ja vauhtia liikkeisiin. Mutta entäs ne kisat, jossa lelua ja taisteluleikkiä ei tulekkaan?
Pohdiskelua, pohdiskelua....

Torstaina menemme pitkästä aikaa ohjattuihin tokotreeneihin. Katsotaan miten treenit sujuu siellä ja lisää mietteitä torstain jälkeen....

näihin tunnelmiin..
                                











1 kommentti:

  1. Voi miten tutulta kuulostaa! Painin tässä itsekkin tuon saman ajatuksen ja "ongelman" kanssa, että kuinka saada Novan kontakti kestämään kokeen läpi, tuo kun mielellään lähtisi rallittelemaan omiaan välillä. Olen tehnyt myös virheen siinä, että tehnyt treeneistä liian mekaanisia ja iloittelu sekä yllätykset on jääneet :( Mutta nyt koitetaan panostaa niihin, ja tehdä lyhkäsiä laatutreenejä... Tsemppiä kokeeseen!! :)

    VastaaPoista

Amazeme February Stars "Freya"