sunnuntai 21. lokakuuta 2012

agilitykurssi ja PAIMENNUSPÄIVÄ

Pitkän, lähes kuukauden mittaisen tauon jälkeen blogi palaa jälleen elävien kirjoihin. Blogin hiljaiselon syynä on oikeastaan se, ettei mitään erikoista ole tapahtunut. Olemme harjoitelleet hakua vähintään kahdesti viikossa ja lisäksi tehneet omia tokoharjoitteita, joihin meillä on loistava alakenttä aivan kotimme lähettyvillä. Tämän lisäksi olemme vähän harjoitelleet näyttelyn alkeita ja omistajaa alkaa kohta jo jännittämään meidän ensimmäinen pentunäyttely, joka on siis 10.11. Helsingin Messukeskuksessa.

                                

Mutta nyt viime viikonloppu oli kyllä niin special tapahtumia täynnä, että kirjoitan tänne näppäimistö sauhuten!

Ensinnäkin lauantaina alkoi meidän kauan odottamamme pentuagility-kurssi Koirakoulu Kompassin järjestämänä. Kurssiin kuuluu kahdeksan oppituntia, joissa joka toinen kerta on agilityä ja toinen tokoa, mutta siten, että opetetaan agilityä tukevia käskyjä ja vieläpä niin ettei koira mene sekaisin tokokäskyjen kanssa vaan agilityyn tulee omansa! Työvuoron takia en päässyt ensimmäiselle tunnille, mutta sain houkuteltua Rainen kurssille (ja tämä ei vaatinut niin paljoa houkuttelua, kun ehkä jotkut ovat saattaneet ymmärtää). Ensimmäinen tunti oli ollut lähinnä koiran hallintaa ja erilaisia temppuja(kuten kieppi ja rundi). Kurssilaisia myös ohjeistettiin koiran lämmittelyssä ennen agilitytreenejä. Olen kovin innoissani tästä kurssista ja raivaan kyllä tiemme vielä seuran agilityryhmään!

Sunnuntaina vietimme todella onnistuneen paimennuspäivän Somerolla! Oli mahtavaa nähdä kasvattaja Marjo sekä kaikki Freyan siskot, joista Hoppukin nähtiin viimein. Viimeksi näin Freyan blue merle-siskon, kun haimme Freyan kasvattajalta kotiin, joten oli hienoa nähdä Hoppukin viimein! :)

Paimennuspäivän ohjelmaan kuului aamupala, kaksi kertaa lampailla sekä lounas.  Freya meni lampaille Rainen ohjauksessa, sillä paimennus on kyllä näiden kahden laji ja minun kannattaa pysyä vain tukijoukoissa kentän laidalla (en ole vieläkään unohtanut viime kertaa, jossa Freya ajoi lampaita minua kohti ja juoksin alta pois sen mitä jaloista lähti). Näillä kahdella homma näyttää sujuvan todella hienosti. Harmittaa nämä pääkaupunkiseudun harrastusmahdollisuudet paimentamiseen, mitkä eivät siis ole kovin kummoiset. Tarkoitus olisi kuitenkin pitää Freyan taitoja yllä sekä päästä kehittymään tässäkin lajissa! :)

Freya on kyllä saanut kipinä paimentamiseen Tyttö jaksaa keskittyä uskomattoman hyvin tehtäväänsä. Freya ei myöskään hauku lampailla, ei se kyllä hauku muutenkaan, vaan työskentelee intensiivisesti ja keskittyneesti. Kun ohjaaja Tuija Vahlroos pyysi Rainea pysäyttämään Freyan ja Raine antoi komennon "maahan", tuli kuitenkin pienenä yllätyksenä, että Freya totteli Rainea saman tien ja meni maaten. Olemme harjoitelleet maahan-käskyä aika paljon ruokailun yhteydessä sekä seuraamisliikkeessä ja se onkin varmin käsky Freyalle tällä hetkellä. Oli kuitenkin hienoa nähdä, että Freya totteli käskyä saman tien eikä käynyt niin "kuumana", että olisi unohtanut muun ympäriltään. Olimme kyllä kovin ylpeitä pikku paimentytöstämme <3

tiivistä työskentelyä


keppiäkin kuunneltiin

Raine saa neuvoja Tuija-ohjaajalta


 Yritämme päästä vielä kerran ennen joulua Somerolle Tuijan oppeihin. Sen verran jäi kyllä paloa tähän paimentamiseen, niin ohjaajalla kuin koirallakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Amazeme February Stars "Freya"