keskiviikko 8. elokuuta 2012

Koirakoulutusta ja särkyneitä tavaroita


Meidän blogilla on nykyään teemapäiviä, koska blogin ulkoasussa tapahtuu muutoksia melkein koko ajan. Täällä on ihan liikaa vaihtoehtoja mistä valita, eikä blogin väreihin näyttäisi vieläkään löytyneen pysyvää muotoa :D Asiaan kuitenkin....!

Hakutreenit ovat sujuneet samaan malliin tosi hyvin. Raunioille en ole päässyt nyt muutamaan kertaan työvuorojen takia, mutta silloin Raine on paikkaillut minua. Pennut ovat jo ihan täysillä treenien jujussa mukana ja niille on rakennettu hyvää pohjaa tulevia vaativampia harjoituksia varten.

Meidän pyörä- ja kissojenjahtaamistreenit sen sijaan ovat sujuneet aika vaihtelevasti. Polkupyörien kanssa menee paremmin eikä F samalla tavalla ole ryntäillyt niiden perään. Tosin mielenkiintoa herättävät edelleen. Ennakointi on sujunut tässä kuitenkin ihan mukavasti. Kissoja tuo jahtaa ja paimentaa edelleen, vaikka onkin joutunut jäähylle siitä. Ei näytä menoa haittaavan. Tosin tuo nuorempi kissa taitaa ihan tahallaan härnätä pentua ja nyt se kulkee joka lenkillä mukana niin, että sisäsiisteyden opettaminen on kohdannut ihan uusia haasteita. Lenkistä ensimmäiset 15min menee yleensä siinä, että kissa syöksähtelee Freyaa kohti eikä F malta keskittyä tarpeiden tekoon.

Jotain pennun kasvusta kertoo se, että liikunnan/tekemisen tarve on lisääntynyt IHAN SELVÄSTI! Aikaisemmin meidän "väsytyslenkki" eli tunnin kävely metsässä, jossa Freya saa riehua vapaana, ei tunnu enää missään. Ylimääräinen energia on tällä viikolla purkautunut mm. meikäläisen puhelimeen, jonka Freya oli hakenut keittiön pöydältä ja pureskellut lähes käyttökelvottomaan kuntoon. Kyllä se vielä soi, mutta eipä paljon muuta. Eilen tyttö kaivo sitten valtavan montun meidän takapihalle hakutreenien jälkeen, että tällaista täältä kuuluu! Täytyy lisätä aivojumppaa...

Freya on saanut meidän naapurustosta uusia kavereita, joiden kanssa on välillä iltatreffit tuossa viereisellä aukealla. Uusiin kavereihin kuuluu mm. 2-vuotias dalmatialainen Dana ja 15vk samojedin ja labradorin sekoitus. Aluksi ajateltiin, että dalmis on liian iso leikkikaveri, mutta tuo leikityttää Freyaa tosi nätisti ja F juoksee Danan perässä sen mitä tassuista lähtee. Hyvä tapa purkaa iltahepuleita!

Meikällä meni muuten totaalisesti hermot niihin ällöihin punkkeihin, kun Freyalta löytyi taas yksi niskasta. Ja tuo toinen katti kantaa niitä koko ajan sisälle YÄK!!! Nyt on joka elukka saanut omat rohtonsa apteekista niitä vastaan. Toivottavasti ne tepsivät. Täytyy vaan seurata, ettei Freyalle tule siitä mitään sivuvaikutuksia.

Tänään illalla meillä on tokotreenit, joita odotan innolla! Ohjelmassa on mm. vieraan ihmisen kättelyä niin, ettei koira saa rynnätä uuden tuttavuuden luokse. Voi olla aika haastavaa meille, mutta katsotaan miten onnistuu! :)

Olen yrittänyt ottaa Freyasta hyviä seisomiskuvia, mutta toistaiseksi otokset ovat olleet niin karseita, ettei niitä kehtaa laittaa tänne. Jospa huomenna tulisi uusi kuva 15vk kunniaksi!

2 kommenttia:

  1. Onpas Freyakin kasvanut kovasti. Suloinen tyttö <3 Aktivoimista tarvitaan kyllä näiden kanssa kovasti ja eilen jo kaivelinkin netistä aktivointivinkkejä. Pelkät kävelylenkit eivät tunnu missään...

    VastaaPoista
  2. Joo nämä kasvavat kovaa vauhtia! <3 Jos tulee vastaan hyviä aktivointivinkkejä niin täällä otetaan niitä mieluusti vastaan! Ja mitä enemmän kävellään sitä kovemmaksi kunto kasvaa, joten kyllä tässä ollaan aikamoisessa oravanpyörässä ;D

    VastaaPoista

Amazeme February Stars "Freya"